Varautuminen ja väestönsuojelu
Väestönsuojelu
| Kansainvälisten sopimusten mukaan väestönsuojelu on humanitääristen tehtävien suorittamista, joiden tarkoituksena on siviiliväestön suojaaminen vihollisuuksien ja onnettomuuksien vaaroja vastaan ja sen auttamista selviytymään niiden välittömiltä vaikutuksilta sekä edellytysten luomista eloon jäämiselle. Väestönsuojelu on ihmisten ja omaisuuden suojaamista sekä pelastustoimintaa poikkeusoloissa sekä niihin varautumista. Väestönsuojelujärjestelyjen perustana oleva poikkeusolojen uhkien tarkastelu toteutetaan pelastuslaitoksen riskianalyysityöskentelyssä. |
![]() |
Väestönsuojat
Väestönsuojien rakentamista koskevaa sääntelyä kevennetään. Uuden 1.7.2011 voimaan tulevan pelastuslain mukaan väestönsuoja tulee jatkossa rakentaa kaikkiin rakennuksiin, joiden kerrosala on yli 1 200 neliömetriä. Teollisuus-, tuotanto-, varasto- ja kokoontumisrakennusten osalta väestönsuojan rakentamisvelvollisuuden aiheuttava raja on uuden lain mukaan kuitenkin 1 500 neliömetriä.
Kevennettyjä väestönsuojan rakentamisvelvoitteen neliörajoja voidaan soveltaa jo ennen lain voimaantuloa koska
tasavallan presidentti on jo vahvistanut lain. Kevennettyjen säännösten soveltamisen edellytyksenä on, että rakennuslupa tai sen muutos on haettu lain vahvistamisen jälkeen. Asiasta säädetään uuden pelastuslain 112 §:n 3 momentin 18 kohdassa.
Evakuointi
Evakuoinnilla tarkoitetaan viranomaisten johdolla tapahtuvaa väestön tai sen osan siirtämistä pois vaaran uhkaamalta alueelta ja sijoittamista turvalliselle alueelle sekä väestön elinedellytysten ja yhteiskunnan elintärkeiden toimintojen turvaamista evakuointitilanteessa. Väestön evakuointia johtaa pelastusviranomainen.Normaalioloissa suuronnettomuudet, säteilyonnettomuus ja ympäristöuhat ovat mahdollisia toteutua nopeasti ja ilman ennakkovaroitusta aiheuttaen evakuointitilanteen.
Lapissa myrskyt, tulvat ja pitkäaikaiset häiriöt energian jakelussa talvella edellyttävät nopeaa evakuointivalmiutta.
