Kemikaalivalvonta

Kemikaalien käsittely ja varastointi

Teollinen käsittely ja varastointi jaetaan vähäiseen ja laajamittaiseen teolliseen käsittelyyn ja varastointiin. Toiminnan laajuus määritellään kemikaalien määrän ja vaarallisuuden perusteella.

Terveydelle vaarallisten, ympäristölle vaarallisten, sekä palo- ja räjähdysvaarallisten kemikaalien vähäistä käsittelyä ja varastointia valvoo pelastusviranomainen. Laajamittaisen kemikaalin varastoinnin - ja käytön valvonta kuuluu Turvatekniikan keskukselle.

Vähäisen toiminnan harjoittajista osa on ilmoitusvelvollisia ja osan ei tarvitse tehdä ilmoitusta. Molempien on kuitenkin täytettävä yleiset turvallisuusvaatimukset. Kemikaalimäärille on asetettu ilmoitusrajat. Toiminnan laajuus määritellään kemikaalien määrän ja vaaraominaisuuksien perusteella. Ilmoitus liitteineen osoitetaan pelastusviranomaiselle. Ilmoituksen johdosta tehdään päätös ja tarvittavat tarkastuskäynnit. Vähäisestä kemikaalien varastoinnista ja käsittelystä toimitetaan tieto myös kunnan rakennus- ja ympäristövalvontaan sekä Turvatekniikan keskukselle, joka ylläpitää valtakunnallista kemikaalirekisteriä.

Kemikaalisäädöksissä on annettu rajoituksia kemikaalien säilyttämiselle tietyissä tiloissa.

Kemikaalien teollista käsittelyä ja varastointia koskevat keskeisimmät säädökset ovat Laki vaarallisten kemikaalien ja räjähteiden turvallisesta käsittelystä (390/2005) sekä Asetus vaarallisten kemikaalin teollisesta käsittelystä ja varastoinnista (59/1999). Nestekaasua koskevat Nestekaasuasetus (711/93) ja Kauppa- ja teollisuusministeriön päätös nestekaasuasetuksen soveltamisesta (344/1997).

Lisätietoa kemikaaleista: www.tukes.fi

Nestekaasu

Nestekaasun vähäisestä (200 kg ≤ x < 5 tonnia) teknisestä käytöstä, käsittelystä tai varastoinnista on tehtävä ilmoitus pelastusviranomaiselle. Mikäli toiminnanharjoittaja on jo muiden kemikaalien varastoinnin osalta ilmoitusvelvollinen, sisällytetään nestekaasu tähän ilmoitukseen.

Öljylämmityslaitteistot

Pelastusviranomainen katsastaa kaikki sellaiset asetuksen (1211/1995) mukaiset öljylämmityslaitteistot, joihin ei tarvita erillistä lupaa tai joista ei tarvitse tehdä mainitun asetuksen 6 §:n tarkoittamaa ilmoitusta tai joita ei minkään muun luvan perusteella tarkasteta.

Öljylämmityslaitteisto on katsastettava myös, jos sen rakennetta muutetaan oleellisesti.
Oleellisia muutoksia ovat mm:
  • säiliön vaihtaminen tai säiliöiden lukumäärän lisääminen
  • öljyputkiston uusiminen
  • polttimen vaihtaminen suurempitehoiseen tai polttimien lukumäärän lisääminen

Öljylämmityslaitteiston asentaneen toiminnanharjoittajan tulee viipymättä asennustyön valmistuttua pyytää katsastusta öljylämmityslaitteiston sijaintikunnan pelastusviranomaiselta sekä toimittaa tälle jäljennös asennustyöstä annetusta todistuksesta.

Pelastusviranomaisen on kolmen kuukauden kuluessa laitteiston käyttöönotosta katsastettava se. Katsastuksesta laaditaan pöytäkirja, mikä toimitetaan viipymättä laitteiston omistajalle.

Ilotulitteet

Ilotulitteiden varastoinnista kaupan yhteydessä tulee tehdä ilmoitus pelastusviranomaiselle. Se on tehtävä vähintään yksi kuukausi ennen myynnin aloittamista. Ilmoitus ja varastoinnin järjestelyt tarkastetaan ennen päätöksen antamista.

Ilotulitteiden käyttö on sallittu ilman kirjallista ilmoitusta pelastusviranomaiselle vain vuodenvaihteessa
31.12. klo 18.00 – 1.1. klo 02.00 välisenä aikana. www.tukes.fi/Ilotulitusohje

Ammattimaiset ilotulitteet (ilotulitusnäytökset)

Ilotulitusnäytöksen järjestämisestä on ilmoitettava poliisille lupa toimistoon vähintään 7 vrk. ennen näytöksen järjestämistä.




Share |