Vaikka resurssit ovat niukat, paljon kyetään tekemään tulvavahinkojen minimoimiseksi; Blogikirjoitus 27.4. (osa 2) Pelastusjohtaja Markus Aarto
Jotta elämä Lapin
pelastuslaitoksen toiminta-alueella ei olisi korona-aikanakaan yksinkertaista, olemme
myös mahdollisen suurtulvan kynnyksellä. Tätä kirjoitettaessa pahimmat tulvat
näyttäisivät osuvan Ivalon, Kittilän ja Rovaniemen Saarenkylän alueille lähes
yhtä aikaa touko-kesäkuun vaihteessa.
Tuoreimmat ELY-keskuksen
julkaisemat ennusteet povaavat esimerkiksi Rovaniemelle tulvaa, jonka
toistuvuus on välillä 1/20 v. - 1/100 v. Vertailun vuoksi aiemmat suurtulvat
(1973 ja 1993) ovat olleet luokkaa 1/ 30v.
Toisin kuin koronassa
tulvien osalta ”Siperia on jo opettanut”. Pelastuslaitoksen, kuntien,
aluehallintoviranomaisten, valtion viranomaisten, Puolustusvoimien ja monien
vapaaehtoisjärjestöjen valmiussuunnitelmat ovat kunnossa, yhteistyö on tiivistä
ja materiaalinen varautuminenkin on käynnistetty hyvissä ajoin. Vaikka
resurssit ovat niukat, paljon kyetään tekemään tulvan aiheuttamien vahinkojen
minimoimiseksi.
Jokaisen tulva-alueella olevan
kiinteistönomistajan oma varautuminen kevättulvaan on ensiarvoista
Se, että yhteiskunta on
kohtuullisen hyvin varautunut myös tulvien osalta, ei kuitenkaan merkitse sitä,
etteikö yksittäisten kansalaisten varautuminen olisi tässäkin keskiössä. Luonnonvoimia
ei koskaan pidä aliarvioida ja monien alueiden sijainti on sellainen, ettei
niiden suojeleminen kiinteiden tai liikuteltavien tulvavallien kautta ole
mahdollista. Myös kansalaisten ja kiinteistöjen omistajien tulee varautua
suojaaman itsensä ja omaisuutensa.
Jos vesi tulvii, on
mahdollista, että liikkuminen alueilta toiselle estyy, väestöä joudutaan
evakuoimaan ja ennen muuta, tulva kastelee rakennuksia, joiden suojaaminen on
kiinteistönomistajan vastuulla. Kun tulvat toistuvat verraten harvoin, on
hyvinkin mahdollista, että ajatellaan ”parasta” tälläkin kertaa ja jätetään
suojaukset tekemättä tai herätään niiden tarpeellisuuteen sitten, kun
suojausmateriaaleja ei enää ole saatavissa. Kun tulvavahingoista ei useinkaan
saa korvausta vakuutuksista voidaan hyvin sanoa, että tällä kertaa ”Siperia ei
saa opettaa”.
Tulvasuojausten rakentaminen kiinteistölle ei ole mitään ”rakettitiedettä”. Tarvitaan rakennusmuovia, ilmastointiteippiä, lautaa, nauloja ja maa-aineksia muovien alaosan ankkuroimiseksi maahan. Lisäksi muutama pätkä salaojaputkea ja vaikka vuokrattu pumppu suoto- ja vuotovesien poisohjaamiseksi riittävät. Ohjevideoita on netissä saatavilla ja pelastuslaitokselta voi kysyä ohjeistusta, jos sitä tarvitsee. Muutaman sadan euron oikea-aikaisella investoinnilla voi välttää kymmenien tuhansien eurojen omaisuusvahingot.
Tokikaan suojauksia ei kannata rakentaa ennen kuin lopullinen ennuste tulvakorkeudesta on saatu. Viranomaiset pyrkivät parhaansa mukaan tiedottamaan tilanteesta reaaliajassa. Tyypillisimmillä tulva-alueilla tarvikkeet tulvasuojauksien rakentamiseen pitäisi nähdä pysyvänä ”kiinteistön kotivarana”, niiden säilyvyys kun on kymmeniä vuosia investoinnista.Parhaimmillaan kriisit kehittävät varautumista
Lopulta varautumisen
onnistuneisuus punnitaan aina lopputuloksen perusteella. Ovatko suojavarusteet
riittäneet, eikä lisävahinkoja ole aiheutunut niiden vähäisyyden vuoksi, onko
vaikkapa pelastustoimen toimintavalmius kyetty ylläpitämään myös epidemia
olosuhteissa, miten väestön evakuoinnit tulvatilanteissa onnistuivat, millaisia
omaisuusvahinkoja tulvasta aiheutui ja moniko niistä kohdistui
tulvasuojattuihin kiinteistöihin, ovat kaikki kysymyksiä, joita pitää rauhan
palauduttua arvioida.
Kuten jo edellä totesin,
parhaimmillaan kriisit kehittävät ihmisten ja organisaatioiden varautumista ja
valmiutta, vaikuttavat moniin käytänteisiin, vaikkapa uusien
paloasemakiinteistöjen suunnitteluun sellaisiksi, että altistumismahdollisuuden
vähenevät, rakennusmääräyksiin tulva-alueilla jne. Ehkäpä tällä kertaa osataan
välttää sekin ongelma, että usein ihmisen muisti on korkeintaan sukupolven
mittainen.
Markus Aarto
Lapin pelastusjohtaja