Jotta elämä Lapin pelastuslaitoksen toiminta-alueella ei olisi korona-aikanakaan yksinkertaista, olemme myös mahdollisen suurtulvan kynnyksellä. Tätä kirjoitettaessa pahimmat tulvat näyttäisivät osuvan Ivalon, Kittilän ja Rovaniemen Saarenkylän alueille lähes yhtä aikaa touko-kesäkuun vaihteessa.
Tuoreimmat ELY-keskuksen julkaisemat ennusteet povaavat esimerkiksi Rovaniemelle tulvaa, jonka toistuvuus on välillä 1/20 v. - 1/100 v. Vertailun vuoksi aiemmat suurtulvat (1973 ja 1993) ovat olleet luokkaa 1/ 30v.
Toisin kuin koronassa tulvien osalta ”Siperia on jo opettanut”. Pelastuslaitoksen, kuntien, aluehallintoviranomaisten, valtion viranomaisten, Puolustusvoimien ja monien vapaaehtoisjärjestöjen valmiussuunnitelmat ovat kunnossa, yhteistyö on tiivistä ja materiaalinen varautuminenkin on käynnistetty hyvissä ajoin. Vaikka resurssit ovat niukat, paljon kyetään tekemään tulvan aiheuttamien vahinkojen minimoimiseksi.

Jokaisen tulva-alueella olevan kiinteistönomistajan oma varautuminen kevättulvaan on ensiarvoista
Se, että yhteiskunta on kohtuullisen hyvin varautunut myös tulvien osalta, ei kuitenkaan merkitse sitä, etteikö yksittäisten kansalaisten varautuminen olisi tässäkin keskiössä. Luonnonvoimia ei koskaan pidä aliarvioida ja monien alueiden sijainti on sellainen, ettei niiden suojeleminen kiinteiden tai liikuteltavien tulvavallien kautta ole mahdollista. Myös kansalaisten ja kiinteistöjen omistajien tulee varautua suojaaman itsensä ja omaisuutensa.

Jos vesi tulvii, on mahdollista, että liikkuminen alueilta toiselle estyy, väestöä joudutaan evakuoimaan ja ennen muuta, tulva kastelee rakennuksia, joiden suojaaminen on kiinteistönomistajan vastuulla. Kun tulvat toistuvat verraten harvoin, on hyvinkin mahdollista, että ajatellaan ”parasta” tälläkin kertaa ja jätetään suojaukset tekemättä tai herätään niiden tarpeellisuuteen sitten, kun suojausmateriaaleja ei enää ole saatavissa. Kun tulvavahingoista ei useinkaan saa korvausta vakuutuksista voidaan hyvin sanoa, että tällä kertaa ”Siperia ei saa opettaa”.

Tulvasuojausten rakentaminen kiinteistölle ei ole mitään ”rakettitiedettä”. Tarvitaan rakennusmuovia, ilmastointiteippiä, lautaa, nauloja ja maa-aineksia muovien alaosan ankkuroimiseksi maahan. Lisäksi muutama pätkä salaojaputkea ja vaikka vuokrattu pumppu suoto- ja vuotovesien poisohjaamiseksi riittävät. Ohjevideoita on netissä saatavilla ja pelastuslaitokselta voi kysyä ohjeistusta, jos sitä tarvitsee. Muutaman sadan euron oikea-aikaisella investoinnilla voi välttää kymmenien tuhansien eurojen omaisuusvahingot.

Tokikaan suojauksia ei kannata rakentaa ennen kuin lopullinen ennuste tulvakorkeudesta on saatu. Viranomaiset pyrkivät parhaansa mukaan tiedottamaan tilanteesta reaaliajassa. Tyypillisimmillä tulva-alueilla tarvikkeet tulvasuojauksien rakentamiseen pitäisi nähdä pysyvänä ”kiinteistön kotivarana”, niiden säilyvyys kun on kymmeniä vuosia investoinnista.

Parhaimmillaan kriisit kehittävät varautumista
Lopulta varautumisen onnistuneisuus punnitaan aina lopputuloksen perusteella. Ovatko suojavarusteet riittäneet, eikä lisävahinkoja ole aiheutunut niiden vähäisyyden vuoksi, onko vaikkapa pelastustoimen toimintavalmius kyetty ylläpitämään myös epidemia olosuhteissa, miten väestön evakuoinnit tulvatilanteissa onnistuivat, millaisia omaisuusvahinkoja tulvasta aiheutui ja moniko niistä kohdistui tulvasuojattuihin kiinteistöihin, ovat kaikki kysymyksiä, joita pitää rauhan palauduttua arvioida.

Kuten jo edellä totesin, parhaimmillaan kriisit kehittävät ihmisten ja organisaatioiden varautumista ja valmiutta, vaikuttavat moniin käytänteisiin, vaikkapa uusien paloasemakiinteistöjen suunnitteluun sellaisiksi, että altistumismahdollisuuden vähenevät, rakennusmääräyksiin tulva-alueilla jne. Ehkäpä tällä kertaa osataan välttää sekin ongelma, että usein ihmisen muisti on korkeintaan sukupolven mittainen.
Markus Aarto
Lapin pelastusjohtaja